Jotain yleistä Uudesta-Seelannista

Moni kysyy minulta, millainen Uusi-Seelanti on. Aloitan vastaukseni aina samalla tavalla: se on uskomattoman kaunis. Luonto lyö ällikällä kerta toisensa jälkeen. Juuri kun luulet ettei täälläpäin ole mitään nähtävää ja voit rauhassa ottaa nokoset bussin penkissä, avautuu eteesi ennen näkemättömän kumpuilevaa maastoa tuhansine lampaineen, kristallin kirkkaita vuoristojokia, sumuisia sademetsiä tai dramaattisesti mereen laskevia kallioita.

Miinuspuolena on se, että myös paikalliset ymmärtävät tarjontansa arvon. Kaikki on kallista ja vaikka ei tekisi juuri mitään, saa päiväbudjetin paukkumaan.

Moni tuleekin Uuteen-Seelantiin Working Holiday -viisumi taskussaan, ja työskentelee kahviloissa tai maatiloilla rahoittaakseen koskiseikkailunsa ja laskuvarjohyppynsä. Hostelleissa yleisin vastaantulija tuntui olevan parikymppinen saksalainen etsimässä työtä.

Paikalliset ihmiset, kiwit, ovat ystävällisiä ja avuliaita. Jos pysähdyt eksyneen näköisenä kadulle, on todennäköistä että joku kysyy tarvitsetko apua. Huumori on kai peritty brittiläisiltä, sillä paikallisten kuivakat kommentit saavat minut tirskumaan aika ajoin. Paikallinen ruokaherkku on niin ikään brittiläistä tapaa: fish and chips, joka on ihan kelpoista rannikolla, jossa kala on aivan tuoretta.

Moni asia Uudessa-Seelannissa on nurinkurinen, mutta se on oikeastaan vain viihdyttävää.

Joulu keskellä kesää ja pihaan sulavat jääkuormat joulukadun avajaispäivänä. Vasemmanpuoleinen liikenne ja kadun ylitys vilkuillen villisti vasempaan eikun oikeaan eikun vasempaan eikun vielä kerran oikeaan.

Sää on ihan oma lukunsa, ja paikalliset puhuvat tottuneesti kummallisuuksista kuten kylmä etelätuuli. Eteläisen pallonpuoliskon otsonikerros päästää säteilyn läpi ja siksi minäkin pohtin nahkani ensimmäisenä päivänäni, vaikka Aucklandissa oli pilvistä ja sateli ajoittain vettä. Samana päivänä voi hyvin kohdata neljä vuodenaikaa, ja siksi mukana on aina kannettava aurinkorasvan lisäksi vedenpitävää takkia.

Liikkuminen maassa on helppoa kattavan bussiverkoston ansiosta. Intercity on kansallinen bussiyhtiö, joka kulkee lähes kaikkialle joka päivä. Ostin tältä yhtiöltä joustavan bussipassin, jonka avulla sain ostaa matkoja tuntiperusteisesti. Yhteensä 60 matkatuntia maksoi noin 290 €. 

Halvempiakin yhtiöitä olisi, kuten Naked bus, mutta ne eivät aja vuoroja yhtä usein tai yhtä moneen määränpäähän kuin Intercity. Jos aikasi on rajallinen, suosittelen siis kansallista yhtiötä.

Intercityn kuskit ovat pääsääntöisesti hauskaa porukkaa. He kertoilevat juttuja ohitettavien alueiden luonnosta, kaupungeista ja historiasta, ja puheliaimmat myös viihdyttävät matkustajia henkilökohtaisilla tarinoillaan. Kauniilla seuduilla pysähdellään silloin tällöin ihan siksi, että matkaajat saavat ottaa valokuvia.

Uudessa-Seelannissa toimii lisäksi bussiyhtiöitä, jotka tarjoavat kattavampia palveluita. Esimerkiksi Kiwi Experience ja Stray Bus tarjoavat kiertomatkoja valmiine aktiviteetteineen. Näiltä yhtiöiltä voit ostaa siis vaikkapa Pohjoissaaren kierroksen, johon sisältyy valmiiksi järjestetyt melontaretket tai muut valitsemasi huvitukset. Hinta on moninkertainen vaikkapa Intercityyn verrattuna. Hintaan ei sisälly yöpymiset, mutta oppaat tekevät varaukset matkaajien puolesta. Siispä bussissa tapaamasi kaverit ovat todennäköisesti illalla myös samassa hostellissa. 

Palvelu lienee erinomainen nuorille extroverteille matkaajille, mutta itse nautin pakettimatkan sijaan rauhallisesta kansanbussista, jossa voin tavata paikallisia matkalaisia.

Kaiken kaikkiaan maata on vaikea olla suosittelematta. Ehkä ensi kerralla koitan välttää hostellit, joihin alan kai olla jo liian vanha, ja hankin sen sijaan itselleni matkailuauton ja mukavan kuskin.