Lamma-saaren rauha

Viikon aikana ehdin paremmin kuin hyvin käydä läpi Hong Kongin tärkeimmät nähtävyydet. Ihastelin pilvenpiirtäjien kansoittamaa maisemaa Victoria Peakilta ja napsin salakuvia selfien ottajista. Haukottelin läpi jokailtaisen valoesityksen Victorian satamassa ja ajelehdin lahden yli sympaattisella Star Ferry -laivalla. Löysin Unikko-kuosisen laukun Ladies' Marketilta ja ostin kokonaisen kookoksen Temple Streetin yömarkkinoilta. Söin useista pienistä ruoista koostuvaa dim sumia ja join kuumaa maitoteetä. Jonotin ikuisuuden gondolihissiä Lantaun saarella päästäkseni ylös kukkulalle katsomaan valtavaa buddhapatsasta.

Parasta suurkaupungeissa on kuitenkin aina se, kun niistä pääsee karkuun. Flunssan vuoksi jätin väliin Dragon's back -vaelluksen, mutta suuntasin kuitenkin Lamma-saarelle. Reitti olikin niin mukava että kävelin tuplasti: ensin yhteen ja suuntaan ja sitten toiseen. Lamma on autoton kalastajien saari Hong Kongin -saaren eteläpuolella. Sinne pääsee lautalla alle puolessa tunnissa. Aurinko lämmitteli puiden oksien lävitse ja ajatus alkoi vihdoin rullata. Luonnossa kävely tekee tämän minulle aina. Rentouduin niin, että nukahdin paluumatkalla lautan hiljaiseen keinuntaan.

Hong Kong kuvina

Markkinatavaraa: lähistöllä sekä Ladies Market että Temple Street Night Market 

Näkymä Hong Kongin saarelta Kowloonin puolelle

The Peak -näkymiä

Kowloonin lahti

Löysin luontokuvaajat!

Yritin itsekin ottaa luontokuvan.

Huomioithan, että portaiden vasen puoli on suihkulähde.

Cable car - matkalla Lantaun saarelle

Lantau ja buddhalainen temppeli

Lautaun maisemia

Lantau on kuuluisa suuresta buddhapatsastaan, mutta pienemmätkin oli kivoja.

Muistiinpanoja luotijunasta: Peking - Hongkong

Postattu takautuvasti: luotijunassa 23.11.2015

Klo 7:40 lähtö Pekingistä. Maassa on lunta ja asemalla paleltaa ilman hanskoja. Lämpötila hieman nollan alapuolella.

Klo 8:26. Baodingdong. Nopeus 196km/h. Näyttää ihan pohjanmaalta. Lumi on maassa ja maa on tasainen.

Klo 10:04. Handandong. Nopeus  306km/h. Ei enää lunta. Paljon sumua, pellot vähän vihertää.

Klo 10:39. Hebidong. Lämpötila 5'c. Osassa puita on vielä lehdet.

Klo 11:59. Zhumadianxi. Ulkona 8'c. Edelleen ihan tasaista.


Luotijunan nopeus ja ulkoasu poikkeavat melkoisesti veli-venäläisestä:

Klo 12:38. Xiaoganbei. Ulkona 10'c. Maisema muuttui täysin sillä välin kun kävin vessassa. Nyt pelkkää kumpua ja tunneleita.

Klo 14:25. Changsha'nan. Ulkona 18'c. Pilvenpiirtäjiä.

Klo 15:23. Laiyangxi  Ulkona 22'c. Enää ei näy talvitakkeja. Ilma on kostea junan sisällä, muistelen onko Hongkong läpikosteaa tropiikkia. Kasvillisuus ulkona on rehevää ja joku kykkii pellolla.

Klo 16:09. Shaohuan. Ulkona 29'c.

Myös maisemissa on eroa:

Klo 17:04. Guangzhounan, 30'c. Kaupunki on valtava.

Klo 17:53. Hong Kong. On jo pimeää, mutta kaupungin valot loistavat. Vaihdan neuleen t-paitaan ennen kun poistun junasta; pipo, hanskat ja ulkoilutakki ovat jo hypänneet rinkkaan. Päässä soi Anna Abreun Kylmästä lämpimään.

Pako Pekingistä

Postattu takautuvasti: Pekingissä 21.-23.11.2015

Loppujen lopuksi viivyin Pekingissä vain kaksi yötä. Väsyin ihmisvilinään nopeammin kuin arvasinkaan, eikä räntäsade tehnyt oloani yhtään sen mukavammaksi. Parasta kaupungissa oli huoneeni ikkunan alla levittäytyvät katot, joilla kuljeskeli eri värisiä kissoja.

Viime kerralla kun olin täällä pari vuotta sitten kolusin Kielletyn kaupungin, Tianenmenin aukion ja Taivaan Temppelin, tein retken Kiinan muurilla, pelasin kiinalaisia pelejä puistossa ja ajelin ympäriinsä polkupyörällä. Mielenkiintoista nähtävää olisi varmasti edelleen riittänyt, mutta päätin kuunnella intuitiota ja jatkaa matkaa. 

Tien päällä tähän oppii helposti: kun jossain ei ole hyvä olla, vaihdetaan paikkaa. Kuuntelisivatpa ihmiset aina itseään yhtä tarkasti.

Etsi valkoinen kissa kuvasta, se oli tosi pläski! <3

Peking Hot Pot

Lauantaipäivä hostellilla on väsynyt. Olen saapunut Pekingiin aamuseitsemältä vähien yöunien jälkeen. Nautiskelen ensimmäisestä kunnon suihkusta viikkoon ja otan sitten nokoset.

Hostellihuoneessani yöpyy saksalaisia tyttöjä. He ovat tulleet Kiinaan vaihto-oppilaina: shanghailaisina ovat nyt Pekingissä viikonloppuvierailulla.

Sunnuntai-iltana saksalaiset, kiinalainen huonetoverimme Christal ja minä suuntaamme hot pot -padan ääreen. Kuuma kivi lämmittää padassa maustettua lientä, ja tiputelemme pataan kaikkea mitä ikinä keksimme sinne työntää. Lotusta, nuudeleita, kolmea erilaista tofua, salaatteja, ohuita naudan siivuja, vihanneksia joiden nimeä en tunne. Muutaman minuutin kypsymisen jälkeen padasta noukitaan mitä satutaan saamaan ja dipataan se maapähkinä-sesamkastikkeeseen. Kastikkeet kuulemma vaihtelevat alueittain, ja tämä on tyypillinen pekingiläinen hot pot -kastike. Nam.

PIENI INFOPAKETTI: Trans-Siperian junamatka

Vostok lähtee Moskovasta lauantai-iltana melkein puolilta öin. Matka Pekingiin kestää tällä junalla kuusi päivää ja seitsemän yötä.

Vaunun sydän on samovaari, josta kaikki vuorotellen hakevat kuumaa vettä teehensä tai pikapuuroonsa. Jokaisessa vaunussa on myös oma emäntä, provodnitsa, joka pitää huolen lipuntarkastuksesta, siisteydestä ja laiturille jaloittelemaan karkaavista matkustajista. Pitkän matkan aikana suhde provodnitsaan muodostuu läheiseksi. Meidän vaunu on meidän tiimi.

Tämä oli jo toinen kertani Trans-Siperian junassa. Mitään ongelmia ei ole koskaan ollut. Saan aikana kulumaan lukemalla ja kirjoittamalla, mutta kuka tahansa yhtään vilkkaampi lapsi varmasti kaipaisi enemmän tekemistä.

Matkalle kannattaa pakata mukavat oleskeluvaatteet, jalkaanpukattavat sandaalit, retkikulho ja nuudeleita, teetä, pikakahvia ja evästä. Ruokaa on tapana tarjota hyttitovereille: pakkaa siis myös jotain sellaista, josta voit helposti jakaa muille.

Suihkua ei halvemmissa osastoissa ole, tosin naaman ja kainalonpesu onnistuu vessan lavuaarin luona. Kuivashampoo ja kosteuspyyhkeet pelastavat loput.

Ravintolavaunusta saa ruokaa ja juomaa, lisäksi matkaajat voivat täydentää varastojaan asemalaiturien kioskeilla. Joillakin asemilla käyskentelee myös venäläisiä mammoja myymässä matkaajille leipomuksiaan.

Nyt marraskuussa matkustajia on selvästi vähemmän kuin pari vuotta sitten syyskuussa. Vaikka talvi on Siperiassa kaunis, se ei kuitenkaan ole paras aika junamatkalle. Lämmitys junassa on hyvä, eli kylmyys ei ole este, mutta pimeä laskeutuu niin aikaisin, että puolet hienoista maisemista jäävät näkemättä. Maisemien kannalta syyskuu on muutenkin hyvä ajankohta, sillä Siperian ruska on näyttävä.

Rajanylitys Zabaikalsk – Manzhouli

Postattu takautuvasti: junassa Moskovasta Pekingiin 14.-21.11.2015

Muista ensi kerralla: Kiinaan ei saa vielä jogurttia eikä hedelmiä!

Zabaikalskissa junasta poistunut hyttitoveni Ling He on jättänyt minulle evästä, jotka Kiinan tulli heittää rajalla menemään. En saa vihaista palautetta, mutta opaslehtisen, joka kouluttaa minua Kiinan karanteenisäännöistä. Nielen ei-ne-olleet-minun vastalauseeni ja kiitän nöyränä pamfletista. Mitäs en ollut tarkkana.

Rajan ylitykseen menee koko päivä. Saavumme aamulla Venäjän rajakaupunkiin Zabaikalskiin, jossa junaan vaihdetaan pienemmät pyörät. Toisin sanoen Kiinan raideleveys on Venäjää kapeampi. Tämä selittää neljän tunnin odottelun Venäjän puolella rajaa.

Kiinan puolella Manzhoulissa juna kuitenkin seisoo myös viisi tuntia, mikä tuntuu koko pituudessaan käsittämättömältä.

Asemalla ei ole kuin kaksi Siwaa pienempää kioskia ja ulkona on -30 astetta pakkasta. Ei siis varsinaisesti shoppailtavaa eikä ulkoilusää.

Rajamuodollisuudet - passin- ja viisumintarkastus, laukun penkominen ja hedelmien konfiskaatio - hoidetaan kaikki hyvässä tunnissa. Käyn pihalla jäädyttämässä silmäripset yhteen ja palaan sitten hyttiini kirjoittamaan.

Kotoisat ruohotasangot

Postattu takautuvasti: junassa 14.-21.11.2015

Torstaina, eli viiden junayön jälkeen, maisema muuttuu kokonaan. Lunta ei enää ole, sen sijaan kituvannäköiset ruohotasangot jatkuvat harmaanruskeina silmän kantamattomiin. Maisemasta tulee mieleen Pohjanmaan pääsiäinen: se aika vuodesta, kun lumen alta paljastuvat kynityt ja värittömät pellot.

Alamme lähestyä Kiinan rajaa.

Baikalin rannoilla (neljäs päivä junassa)

Postattu takautuvasti: junassa Moskovasta Pekingiin 14.-21.11.2015

Vihdoinkin ulkona on pelkkää valkoista! Lunta on satanut Irkutskin itäpuolella enemmän kuin muualla tähän asti, ja sitä tupruttaa jatkuvasti lisää. Tämä on se näky, jota marraskuiselta Siperialta odotinkin.

Baikal-järvi on kuitenkin vielä auki - se pääsee yllättämään heti aamutuimaan kun seisoskelen junan käytävällä peilin edessä.

Radan pohjoispuolelle aukeaa valtava sininen vesimassa, joka höyryää mennyttä kesää ja räiskii vaahtoisia aaltojaan rantatörmiin. Tervehdin sitä kuin vanhaa ystävää: leveästi hymyillen ja ahmien silmilläni tämän päivän kuulumisia. 

Vaikka pyry välillä lakkaakin, estää järven päälle asettunut suojaava sumuverho näkemästä kauemmaksi. Tiedän silti, että Olhon on siellä jossain. Oma rakas salainen piilopaikkani. Lähetän sille lämpimät terveiset jääkylmien sinisten kuohujen selässä.

Baikal hemmottelee junamatkustajia jopa yli kaksi tuntia, kun rata reunustaa sen eteläisiä rantoja. Sininen syvyys vetää käytävälle muitakin ihastelemaan. Parin hytin päässä majaa pitävä venäläinen rouva kukkamekossaan vaappuu kameransa kanssa ikkunan ääreen. Oma hyttitoverini, kiinalainen Ling He, saapuu hänkin pupupyjamassaan paikalle. Vähin äänin käytävä kuitenkin hiljenee ja jäljelle jäävät vain minä, Baikal ja luminen Siperia.

Kun Baikal lopulta jää taakse, on tunnelma vaunussa rauhallinen, jopa unenomainen. Valkoiset nietokset kuusien oksilla, punaisena hohtavat pihlajan marjat ja junan tasaiseen käytiin asettunut mieli.

Ensimmäinen päivä junassa

Postattu takautuvasti: junassa Moskovasta Pekingiin 14.-21.11.2015

Koiranputket - vai jättiputkiako ne ovat - ovat saaneet lumesta valkoisen kypärän päähänsä. Ne näyttävät pieniltä sotilailta, jotka nousevat tohkeissaan radan penkoista. Ylimmät oksat ovat kohoavat kohti taivasta kuin innostuneet, nyrkkiin puristetut kädet.

Siperiassa ei ole vielä paljon lunta, ehkä kymmenen, viisitoista senttiä. Tarkkailen pakkaslukemia ohitettujen asemien numerotauluista: -2, -8. Pyryttää pientä nöyhtää. Autot joutuvat pysähtymään jonoiksi odottamaan radan ylitystä. Ne näyttävät vanhoilta ja kehnoilta. Lada, Skoda, mutta yksi maasturi Chevykin.

Isommat kaupungit ovat harmaita laatikkokokoelmia. Siellä täällä nousee tehtaan piiput. Pienemmät pitäjät sen sijaan kannattelevat matalia puisia rakennuksia. Useiden pinta odottaa vieläkin ensimmäistä maaliaan, ja yritän arvella niiden lämmitysjärjestelmää. Lohdutan itseäni vakuuttamalla, että siperilaiset jos ketkä ovat oppineet keinot pysyä lämpimänä.

Juna nytkyttää eteenpäin, hölskyttää teetä muovikupissa ja saa kirjan rivit pomppimaan. En kaipaa minnekään muualle. Olen jo nyt vähän harmissani, että kuusi päivää ovat nopeasti ohi. Ystäväni tekivät minusta pilaa ennen lähtöäni: viikko junassa, sä oot sekaisin!

Jos joku tahtoo viettää viikon rannalla tekemättä mitään, ja sitä pidetään ihan normaalina, niin eikö silloin myös maisemien katselu hitaassa Siperian junassa täytä tavallisen rentouttavan loman tunnusmerkit? On vain aikaa olla ja ajatella, syödä ja lukea, kirjoittaa ja tehdä käsitöitä…

Okei, olen ehkä pikkuisen tavallista enemmän kiintynyt raiteisiin.

Moskovassa

Postattu takautuvasti: Moskovassa 13.-14.11.2015

Minä sitten pidän Venäjästä. Pidän Baikal-järvestä, Siberian taigasta ja kupoleilla hatutetuista suurkaupungeista. Pidän soinnillisesta kielestä ja nautin jokaisesta pienestä voitosta, kun saan jonkun ymmärtämään kömpelön lauseeni. Kysyn tietä Gorkin puistoon, tilaan mustaa teetä, sanon kassaneidille että ottaisin pussin kiitos. Pieniä arkipäiväisiä asioita, joista tulee hurjan hyvä mieli. Kiitän mielessäni opettaja-Eevaa, näkisipä hän minut nyt!

Tänään pidän erityisesti Moskovasta. Rakastan valkoisina hohtavia koristeellisia metrotunneleita. Patsaita, kaiverruksia, elegantteja valaisimia. Jos joskus joutuisin kodittomana muuttamaan metrotunneliin, muuttaisin Moskovaan.

Ulkopuolella majesteellinen arkkitehtuuri lähes häivyttää mielestä jopa liikenneruuhkat. Korkokengät, turkikset ja paksut meikit jatkavat klassista tyyliä myös katukuvassa. Mikä yhtenäisyyden riemuvoitto! Sen rikkoo ainoastaan oma vaaleansininen tuulitakkini, mutta koitan olla ajattelematta sitä juuri nyt.

Kun pimeä koittaa, Moskova vetää kainostellen ylleen kimaltelevan iltapukunsa. Jouluvalot eivät ole tähtiä ja kuusia, vaan putouksina valuvia virtoja, valkein ja sinisin valoin kapaloituja puita, pienin tuikuin reunustettuja talojen julkisivuja.

En jaksa uskoa, että Kreml on tämän kaupungin sydän. Se on ennemminkin kuin Moskovalle nuorena järjestetty avioliitto. Häilyvä ja äkkipikainen aviomies, johon Moskova ei koskaan oikeastaan halunnutkaan koskea. Sillä Moskovan sydämessä on rauha ja kauneus, vanhan kaunottaren arvokkuus ja harmonia.

Alkumatkan yhteenveto

Lähdin siis matkaan Järvenpäästä. H-junalla Helsinkiin ja Helsingistä Tolstoilla Moskovaan. Moskovasta Vostokilla (nro 20) Pekingiin. Pekingistä luotijunalla G71 Hong Kongiin.

En ehtinyt perustaa blogia ennen lähtöä, joten odottelin sopivaa aikaa matkalla. Moskovassa olin vielä liian sekaisin tekemään mitään, sitten vietin viikon junassa ilman nettiä ja lopulta törmäsin Kiinan suureen internetsensuurimuuriin.

Siispä ehdin matkustaa Hong Kongiin asti ennen kuin sain blogin pystyyn.

Olen ollut nyt matkassa 13 päivää. Kirjoittelen takautuvasti tapahtumista näiden päivien ajalta.

Tyhjä sivu

Kun lähdin matkaan Järvenpäästä, en pystynyt ymmärtää mitä tapahtuu. Rinkka painoi ihan liikaa ja välitön ikävä kaikkia rakkaita kutitteli silmäkulmissa.

Luovuin asunnostani. Irtisanoin työpaikkani. Pakkasin tavarani kolmen neliömetrin varastoon. Tyhjensin talletustilin, jonne olin laittanut viimeisen puolitoista vuotta kaiken minkä kykenin.

Olin tehnyt päätöksen jo vuosia sitten. Olin yrittänyt lähteä, jänistänyt, siirtänyt. Nyt oli vihdoin aika.

Minä matkustan yksin maapallon ympäri.