 |
| Saaren swägein kaveri |
 |
| Näin ne tehtiin, tämä patsas ei koskaan valmistunut |
 |
| Saarelta löytyy yllättäviä maisemia |
 |
| Silmät ja hattu (pukao) lisätty turisteja varten |
 |
| Suosikki! |
Valposta takaisin Santiagoon
ja lentokentälle. Ivan pyöreiden kunniaksi lennämme keskelle Tyyntä valtamerta,
3700 km rannikolta sijaitsevalle Pääsiäissaarelle.
Saari on pieni ja meillä on
viikko aikaa.
Vuokraamme skootterin,
käymme uimassa, Ivan surffaamassa. Vierailemme museossa, patikoimme. Opimme saaren historiasta opaskierroksella, testaamme jäätelöä. Lomaa lomasta.
Saari on kuuluisa ennen
kaikkea kivipatsaistaan ja arveluista niiden kuljetustavoista. Legendoihin
kuuluu myös saaren kansan lähes totaalinen häviäminen sodan tai nälänhädän
seurauksena. Kannibalismi ja veriset taistelut eivät kuitenkaan onnistuneet
tuhoamaan sitä mikä saa saaren kerta toisensa jälkeen kukoistamaan.
Saarella on hyvä energia.
Sen huomaa kaikkialla.
Ihmiset ovat ystävällisiä. Etsimme ravintolaa saaren syrjältä ja kohtaamme
rantojen miehet iltapäiväkaljallaan. He neuvovat meille tien hymyillen. Kun
palaamme ravintolasta samaa reittiä takasin, miehet nostavat peukaloaan
kysyäkseen että kaikki meni hyvin.
Paikalliset nauttivat saaren
lämpimästä hengestä ja toistelevat sitä useasti. Tämä on pieni paratiisi, he
sanovat. 5000 asukasta, lähes 300 uutta turistia joka päivä. Silti on
hiljaista.
Löydämme ehkä maailman kauneimman kraatterin ja saamme nauttia siitä
lähes kaksin. Käymme patsaiden veistopajalla eikä ihmisiä sielläkään ole kuin
kourallinen. Turkoosissa rantavedessä uiskentelee valtavia merikilpikonnia ja
tiellä tallustelee välinpitämättömiä hevosia.
Katselen selkänsä merelle
kääntäneitä patsaista ja ajattelen niiden suojelevan meitä edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti