 |
| Turistit kokoontuvat aamutuimaan geysirien luokse |
 |
| Maa höyryää näyttävästi kylmässä ilmassa |
 |
| Aavikko, suo, vuoret |
 |
| Flamingojen tanssi |
 |
| Valle de la luna eli Kuulaakso: ihmeelliset muodot on osuvasti nimetty |
 |
| Atacaman hiekkaa ja vuoria |
 |
| Valle de la Luna auringon laskiessa |
 |
| Kojoottikivi on nimetty Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä-piirretyn mukaan. |
Ulos bussista!
Vicuñasta bussilla La
Serenaan, sieltä Antofagastaan ja vielä kolmannella San Pedroon. Lähes
vuorokausi yhtä mittaa penkissä istuen.
Aavikon kuivuus ja kuumuus
iskee heti vasten väsyneitä kasvoja. Rinkka painaa enemmän kuin koskaan, kun
kävelemme kaupungin läpi hostelliin. San Pedro on oikeastaan vain kyläpahanen,
joka elää turismista. Keskustan joka kulmassa on matkatoimisto. Laguunit,
kuumat lähteet, suolatasangot, elottomat laaksot uskomattomine maisemineen.
Retkiä on joka lähtöön.
Me varaamme kaksi retkeä jo
seuraavalle päivälle. Aamulla geysirit ja illalla Kuulaakso.
Aamuneljältä pakkaudumme
epämukavaan pikkubussiin ja köröttelemme hiekkatietä kuuluisille El Tatio
-geysireille. Ollaan muutama aste pakkasen puolella ja kuuma vesihöyry nousee
maasta näyttävästi. Turistiryhmät hytisevät ja pomppivat paikallaan oppaan
selittäessä vallitsevan kananmunanhajun johtuvan sulfaatista. Olemme nousseet
yli 4000 metrin korkeuteen ja päässä tuntuu huteralta. Retkeen kuuluu
aamiainen: coca-teen luvataan helpottavan korkean paikan aiheuttamia oireita.
Päiväunien jälkeen hyppäämme
jälleen bussiin. Kierrämme ympäri aavikkoa ja näemme toinen toistaan kummallisempi
maisemia. Päätämme illan auringonlaskuun Kuulaaksossa. Pinnanmuodot ovat erikoisia: kuin toiselta taivaankappaleelta. Oppaamme kertookin kirkkain
silmin NASAn harjoitelleen täällä kuumobiiliensa käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti