Navimag Ferry: Puerto Monttista Puerto Natalesiin eli laivamatkalla pitkin Chilen eteläistä rannikkoa

Luotan intuitioon. Huomaan sen yhä selvemmin mitä vanhemmaksi käyn. Tämä lienee jotain äidiltä perittyä, ja olen siitä hyvin kiitollinen. Intuitiivisesti tehdyt päätökset johdattavat useimmiten onnellisiin lopputulemiin.

Kun palasin Puerto Monttiin ostamaan bussilippua, kohtasin ikävän asiakaspalvelijan. Yritin kysyä tavallisia kysymyksiä kuten koska, kuinka paljon ja kuinka kauan, mutta ilmeisesti kysyin yhden kysymyksen liikaa. En ymmärtänyt viimeistä vastausta ja lyhyen keskustelumme päätteeksi nainen tiskin takana alkoi huutaa minulle ja osoittaa ovesta ulos. Painelin nöyränä annettuun osoitteeseen ja jäin puiston penkille keräilemään.

Olisin voinut kysyä toiselta bussiyhtiöltä, mutta enää ei tehnyt mieli palata bussiasemalle. Selasin opaskirjaa ja päätin suunnata laivaterminaaliin, vaikka olin jo aikaisemmin hylännyt laivavaihtoehdon korkean hinnan vuoksi.

Ainakin saisin vähän aikaa miettiä seuraavaa vaihtoehtoa, ajattelin.

Laivaterminaalissa minut otti vastaan hymyilevä nuori tyttö, joka sanoi: kyllä, lähtee laiva.

Yksi laiva viikossa. Se lähtee tänään.

Meillä on sinulle hytti. 700 Yhdysvaltain dollaria.

Tunti aikaa päättää.

Pankkitili sanoi älä ole hullu, intuitio sanoi mene.

Ostin lipun.

Spontaaniudestani häkeltyneenä kipaisin keskustaan ostamaan evästä (viiniä ja suklaata) ja syömään ennen laivan lähtöä. Tekstasin Ivanille että seuraavat kolme päivää olisin merellä tavoittamattomissa. Päivitin Facebookin, että muutkin tietäisivät minne mahdollisesti olisin kadonnut.

Kun järjestelyt oli hoidettu, jäin terminaaliin odottamaan laivaan pääsyä. Viereeni istui mustatukkainen tyttö. Silloin en vielä tiennyt sitä, mutta Lisa tulisi olemaan tärkeä matkakumppanini seuraavat 12 päivää.

Laivamatka kesti neljä päivää, kolme yötä. Jaoin hytin kalifornialaisen Julian kanssa. Hintaan kuului kolme ateriaa päivässä, ja pöydissä tutustuimme kaikki toisiimme. Matkustajia laivalla oli vain viitisenkymmentä, eli kasvot kävivät pian tutuiksi. 

Matkaajien henki oli lämmin. Mitään tekemistä ei ollut, joten ruokailujen välillä vietimme aikaa kannella bongaten valaita ja delfiinejä, katsellen sumuisia vuonoja, taistellen hurjaa tuulta vastaan tai hyvällä onnella paistatellen hetkittäisessä auringonpaisteessa. Patagonia alkoi lähestyä ja suunnitelmat muodostua.