Kun laiva saapuu satamaan

Greyn jäätikkö, W-vaelluksen ensimmäinen päivä

Olemme myöhässä.

Minulle lähtöpäivänä kerrotun aikataulun mukaan olemme vain seitsemän tuntia myöhässä. Kuitenkin ne, jotka olivat ostaneet lippunsa aikaisemmin, tietävät kertoa että lähtömme siirtyi alun alkujaan kokonaisella päivällä.

Puerto Montt – Puerto Natales -väliä seilaa vain yksi matkustajalaiva, ja sen tahdin määrää meri. Pari viikkoa ennen omaa vuoroamme laiva oli jäänyt pattiin Puerto Natalesin satamaan, jossa kova tuuli esti maihinnousun. Matkustajat katselivat saavuttamatonta rantaa kokonaisen vuorokauden. Mietin mikä kumma kohtalo ohjasikaan minut lähtösatamaan juuri oikeana päivänä, ja johdatti minut polulle, joka vei matkan tähänastisen hienoimman kokemuksen luokse.

Laivamatkan aikana tutustuin saksalaiseen Lisaan ja ruotsalaiseen Gustaviin. Lisa etsi vaellusseuraa. Gustav – yhtä kokematon eräkävijä kuin minäkin – ilmoittautui heti. Parin päivän harkinnan  jälkeen minäkin. Teemme laivalla reittisuunnitelmaa ja kauppalistaa.

Puerto Natalesissa käytämme kokonaisen päivän matkavalmisteluihin. Varaamme leiripaikkoja, ostamme bussiliput kansallispuistoon, hankimme termoskannut. Lisäksi vuokraamme makuupussit, makuualustat, teltan, retkikeittimen ja vaellussauvat.

Camp Grey

Torres del Paine on ihmeellinen. Ensimmäisenä päivänä vaellamme valtavan jäätikön kupeeseen, jonne teemme leirin.  Kansallispuistossa on tarkat rajoitukset yöpymisen suhteen, joten samassa leirissä yöpyy moni muukin. Rauhaa on vähän vähemmän, mutta se ei vähennä luonnon kauneutta.

Viiden päivän vaelluksella ohitamme kirkasvetisiä järviä, ylitämme puroja ja pieniä jokia, kompastelemme kivikossa, tasapainoilemme mudassa, poltamme pohkeitamme ylämäessä ja varpaitamme alamäessä. Kaikki sujuu hyvin. Ryhmän dynamiikka toimii ja loppua kohden aina vain paranee kun tutustumme toisiimme paremmin.

Rinkka painaa 15 kiloa, ja kiitän monta kertaa Valparaison portaita, jotka valmistivat lihaksiani kansallispuiston nousuihin. Yllätän itseni jaksamalla paljon paremmin kuin olisin ikinä kuvitellut. Pelkät suklaavälipalat eivät selitä sitä energiaa, joka saa sohvaperunan rehkimään monta päivää. Patagonian ilmassa on rajattomasti kauneutta ja ripaus taikaa.

Kansallispuiston linnustoa

Suosittu taukopaikka

Vaeltajat rannalla

Kun mineraaleja ei tunne, on helppo todeta että päällimmäisen kerroksen täytyy olla suklaata

Näkymä Frances-laaksosta

Lisa parhaimmillaan

Kohti Chileno-leiriä

Viimeinen päivä ja tuskaisen onnellinen alamäki

Bussia odotellessa... Kaupunki odottaa.