Moskovassa

Postattu takautuvasti: Moskovassa 13.-14.11.2015

Minä sitten pidän Venäjästä. Pidän Baikal-järvestä, Siberian taigasta ja kupoleilla hatutetuista suurkaupungeista. Pidän soinnillisesta kielestä ja nautin jokaisesta pienestä voitosta, kun saan jonkun ymmärtämään kömpelön lauseeni. Kysyn tietä Gorkin puistoon, tilaan mustaa teetä, sanon kassaneidille että ottaisin pussin kiitos. Pieniä arkipäiväisiä asioita, joista tulee hurjan hyvä mieli. Kiitän mielessäni opettaja-Eevaa, näkisipä hän minut nyt!

Tänään pidän erityisesti Moskovasta. Rakastan valkoisina hohtavia koristeellisia metrotunneleita. Patsaita, kaiverruksia, elegantteja valaisimia. Jos joskus joutuisin kodittomana muuttamaan metrotunneliin, muuttaisin Moskovaan.

Ulkopuolella majesteellinen arkkitehtuuri lähes häivyttää mielestä jopa liikenneruuhkat. Korkokengät, turkikset ja paksut meikit jatkavat klassista tyyliä myös katukuvassa. Mikä yhtenäisyyden riemuvoitto! Sen rikkoo ainoastaan oma vaaleansininen tuulitakkini, mutta koitan olla ajattelematta sitä juuri nyt.

Kun pimeä koittaa, Moskova vetää kainostellen ylleen kimaltelevan iltapukunsa. Jouluvalot eivät ole tähtiä ja kuusia, vaan putouksina valuvia virtoja, valkein ja sinisin valoin kapaloituja puita, pienin tuikuin reunustettuja talojen julkisivuja.

En jaksa uskoa, että Kreml on tämän kaupungin sydän. Se on ennemminkin kuin Moskovalle nuorena järjestetty avioliitto. Häilyvä ja äkkipikainen aviomies, johon Moskova ei koskaan oikeastaan halunnutkaan koskea. Sillä Moskovan sydämessä on rauha ja kauneus, vanhan kaunottaren arvokkuus ja harmonia.