Baikalin rannoilla (neljäs päivä junassa)

Postattu takautuvasti: junassa Moskovasta Pekingiin 14.-21.11.2015

Vihdoinkin ulkona on pelkkää valkoista! Lunta on satanut Irkutskin itäpuolella enemmän kuin muualla tähän asti, ja sitä tupruttaa jatkuvasti lisää. Tämä on se näky, jota marraskuiselta Siperialta odotinkin.

Baikal-järvi on kuitenkin vielä auki - se pääsee yllättämään heti aamutuimaan kun seisoskelen junan käytävällä peilin edessä.

Radan pohjoispuolelle aukeaa valtava sininen vesimassa, joka höyryää mennyttä kesää ja räiskii vaahtoisia aaltojaan rantatörmiin. Tervehdin sitä kuin vanhaa ystävää: leveästi hymyillen ja ahmien silmilläni tämän päivän kuulumisia. 

Vaikka pyry välillä lakkaakin, estää järven päälle asettunut suojaava sumuverho näkemästä kauemmaksi. Tiedän silti, että Olhon on siellä jossain. Oma rakas salainen piilopaikkani. Lähetän sille lämpimät terveiset jääkylmien sinisten kuohujen selässä.

Baikal hemmottelee junamatkustajia jopa yli kaksi tuntia, kun rata reunustaa sen eteläisiä rantoja. Sininen syvyys vetää käytävälle muitakin ihastelemaan. Parin hytin päässä majaa pitävä venäläinen rouva kukkamekossaan vaappuu kameransa kanssa ikkunan ääreen. Oma hyttitoverini, kiinalainen Ling He, saapuu hänkin pupupyjamassaan paikalle. Vähin äänin käytävä kuitenkin hiljenee ja jäljelle jäävät vain minä, Baikal ja luminen Siperia.

Kun Baikal lopulta jää taakse, on tunnelma vaunussa rauhallinen, jopa unenomainen. Valkoiset nietokset kuusien oksilla, punaisena hohtavat pihlajan marjat ja junan tasaiseen käytiin asettunut mieli.