Eläinten valtakunta Kaikoura

Rannan kivet ovat hiotuneet kulmattomiksi

Kaikouran kylän rantaviivaa

Kaikourassa on paljon käsityö- ja matkamuistoliikkeitä, ja käsillä tekemisen kulttuuri näkyy luonnossakin

Merikarhu päiväunilla

Hylkeitä ei aina huomaa, joten rannalla liikkuja saattaa yllättyä

Maisemia Kaikouran niemen kiertävältä reitiltä

En ole varma mikä lintu on kyseessä, mutta niiden säntillinen järjestäytyminen kiville ilman muuta miellytti

Male sperm whale, eli Herra Kaskelotti

Kaskelotti sukeltaa jopa 1000 metriin ruokailemaan

Hui hai?

Evä paljastuu miekkavalaaksi

Miekkavalasperhe tuli ihan lähelle venettä

Kaikourassa pääosaa näyttelevät eläimet. Suuren tassun muotoinen niemi kätkee rannoillensa uudenseelanninmerikarhuja, jotka liikkuvat maalla hullusti pomppien, mutta sitäkin sutjakkaammin vedessä. Loikoillessaan lämpimillä rantakallioilla ne näyttävät raukeilta. Aina välillä joku pyörähtää ympäri tai heilauttaa räpyläänsä. Muutaman kilometrin mittainen patikkapolku seurailee niemen kurveja ja avaa dramaattisia näkymiä ylhäältä kallioilta alas kivikkoon roiskuviin aaltoihin. Polku ohittaa pisimmälle mereen kurkottavan niemen varpaan, ja oikaisee sen sijaan lehmälaitumien lävitse. Vaaleanruskeat mansikit eivät piittää kulkijoista. Ne pysähtyvät hetkeksi tuijottamaan ja jatkavat sitten hidasta löntystelyään heinikossa.

Hylkeiden lisäksi Kaikouran ehdoton vetonaula on valaat. Yli viidentoista metrin mittaiset kaskelotit uiskentelevat parinkymmenen minuutin venematkan päässä rannikosta. Muun muassa Kaikoura Whale Watch järjestää turistimatkoja näiden valtavien nisäkkäiden luo. Venematka kestää kaikkiaan vain reilun pari tuntia, mutta se riittää. Vene suuntaa ulos satamasta vauhdikkaasti ja hyppii aaltojen yli kuin heikkolahjainen kumparelaskija. Kyyti on niin epätasainen, että pakottaudun tuijottamaan horisonttia - ainoaa paikallaan pysyvää asiaa.

Meriheikotus kuitenkin unohtuu, kun miehistö ilmoittaa ensimmäisen valaan olevan lähistöllä. Moottorit sammutetaan, ja paatti lipuu hiljaa lähemmäs kohti vedessä kelluvaa harmaata selkää. Kamerat räpsyvät, vaikka eläintä on vaikea erottaa. Jos allamme ei olisi 1000m syvä meri, voisi kuvitella harmaan liuskan olevan pelkkä aaltojen huuhtoma luoto. Sitten valas kuitenkin havahtuu. Se purskauttaa vettä ilmaan ja liikahtaa niin että sen mitta käy paremmin selväksi. Eläin on lähes yhtä pitkä kuin 18 metrinen aluksemme. Kukaan ei sano mitään moneen minuuttiin, kunnes valas päättää saaneensa tarpeeksi happea ja sukeltaa jälleen syvyyksiin. Kuin tanssija se pyöristää selkänsä ja vetää viimeisenä kauniilla eleellä pyrstönsä veteen. Tuijotamme mykistyneinä hiljaa heiluvaa vedenpintaa.

Suuntaamme jo kohti rannikkoa, kun kaukana vedessä erottuu musta evä. Hieraisen silmiäni, mutta evä jatkaa ilmestymistään. Miehistö on nähnyt saman. Vene pysäytetään, eikä aikaakaan kun kolme miekkavalasta kiertelee meitä. Niiden mustavalkoinen väritys on kuin satukirjasta. Äitivalas ja poikanen liikkuvat yhdessä, massiivisempi uros pysyttelee kauempana. Lopulta sekin kuitenkin liittyy perheensä seuraan. Valaat hyppivät vedessä ihan veneen lähellä. Matkailijat ahtautuvat vieretysten kiinni kaiteeseen katsomaan lumoavaa esitystä. Taivaanrannassa kohoavaa vuoristoa vasten näkymä on kuin luontokirjasta.  ”C’est manifique”, joku kuiskaa.